Esport eli e-urheilu on kasvanut valtavaan suosioon, mikä on nostanut sen ottelut myös kiivaan vedonlyönnin kohteeksi. Lähes jokainen turnaus näytetään suorana lähetyksenä netissä, mikä luo loistavan pohjan myös livenä tapahtuvalle vedonlyönnille.
Suosituimmat tietokonepelit ovat keränneet ympärilleen useita liigoja, mikä takaa monipuolisesti kohteita vedonlyöntiin. Elektroninen urheilu ei rajoitu pelkästään tietokoneen ääreen, vaan myös monet konsolipelit ovat kilpapelaamisen kohteena.
Perusperiaatteiltaan vedonlyönti netissä on samanlaista riippumatta siitä, onko kohteena perinteinen urheilu vai e-urheilu. Onnistuneiden betsien taustalle tarvitaan vankka lajituntemus ja eri vetotyyppien sekä kertoimien tunteminen.
Elektroninen urheilu noussut suosituksi vedonlyönnin kohteeksi
Elektroninen urheilu eli e-urheilu tarkoittaa urheilua, joka tapahtuu tietokoneen tai muun elektronisen laitteen välityksellä. Pelaamisen suosion kasvun myötä myös e-urheilusta on tullut valtavan suosittua, ja harrastajat ympäri maailman seuraavat otteluita ja turnauksia.
Myös e-urheilussa huiput omistavat kaiken aikansa itsensä kehittämiseen, ja menestys on kovan työn takana. Moni peli on joukkuelaji, jolloin tärkeään asemaan nousee myös joukkueen kanssa yhteen pelaaminen. Paineet otteluissa ovat kovat, ja osa turnauksista käydään livenä valtavan yleisön edessä.
Esport on tullut myös lähes jokaisen vedonlyöntisivuston valikoimiin. Erityisesti uudet vedonlyöntisivustot tarjoavat monipuolisen lajikattauksen e-urheilun eri pelejä, ja betsejä pääsee asettamaan myös livenä otteluiden aikana.
Uusia kohteita avautuu usein koko ottelun ajan samalla, kun jo asetetut betsit ratkeavat. Otteluiden nopea tahti edellyttää myös nopeita päätöksiä, jotta hyvät kertoimet eivät ehdi mennä ohi.
Minkä pelien ympärillä esports vedonlyönti pyörii?
Kilpapelaaminen on monipuolinen urheilulaji, jossa pelataan useita eri pelejä. Näitä voidaan jakaa vielä eri genreihin, joista yleisimpiä ovat FPS, TPS, MOBA ja RTS.
FPS tulee sanoista First Person Shooter eli ensimmäisen persoonan ammuntapeli. Suurin FPS-peli on Counter Strike 2, joka korvasi kilpapelaamisen kentillä Counter Strike: Global Offensiven.
Samaan genreen kuuluu myös Overwatch, jonka suurin liiga uudistui ja kantaa nyt nimeä Overwatch Champions Series. Suosittu Fortnite eroaa hiukan edellisistä ollen kolmannen persoonan ammuntapeli eli TPS.
MOBA-peli tarkoittaa puolestaan taisteluareenamoninpeliä, jossa on tavoitteena tuhota vastustajan tukikohta. Näistä pelatuimpia ovat Dota 2 ja hiljattain useita päivityksiä kokenut League of Legends eli LoL.
RTS on reaaliaikainen strategiapeli, jossa ykköspelin kruunua kantaa Starcraft 2. Näiden lisäksi esimerkiksi Blizzard Entertainmentin korttipeli Hearthstone ja NHL:n kaltaiset urheilupelit ovat keränneet ympärilleen aktiivisia liigoja.
Turnauksia otellaan netissä, mutta isoimmat pelataan livenä ison yleisön edessä. Tämä luo otteluihin täysin erilaisen paineen, mitä pelkän tietokoneen ruudun välityksellä koetaan. Paineista johtuen sama pelaaja ei välttämättä menesty yhtä hyvin areenalla yleisön edessä kuin verkossa pelattavissa turnauksissa.
E-urheilu ja vetotyypit
Esport vedonlyönti netissä muistuttaa hyvin paljon perinteisen urheilun vedonlyöntiä, ja vaihtoehtojen joukossa on täysin samoja vetoja.
Näihin kuuluu esimerkiksi voittajaveto, jossa oma panos asetetaan voiton vievälle joukkueelle. E-urheilun erikoispiirteisiin kuuluu se, että pelit eivät pääty tasapeliin. Siksi täysin perinteistä pitkävetoa ei ole, koska tasapelin mahdollisuus puuttuu ottelukertoimien joukosta.
Kuten perinteisessä urheiluvedonlyönnissä, myös e-urheilusta veikatessa tartutaan yhä useammin ottelukertoimien sijaan tasoitusvetoihin. Näissä toiselle joukkueelle annetaan kartoissa tai peleissä tasoitusta, joka huomioidaan vedon lopputuloksessa.
Tasoitusvedoista voi löytää hyödyntämisen arvoisia kertoimia myös silloin, kun toinen joukkueista arvioidaan huomattavasti heikommaksi. Kun vedossa huomioidaan tasoitus, ei tilanne välttämättä ole enää itsestään selvä.
Näiden lisäksi suosittuihin vetoihin kuuluvat erilaiset yli/alle-vedot, joissa veikataan muun muassa pelien, karttojen tai pisteiden määrää. Panoksia voi asettaa myös yksittäisten karttojen tuloksille tai tulosvetona pelin tarkalle lopputulokselle.
Esport vedonlyönti tarjoaa haastetta
Elektronin urheilu on vedonlyönnin kohteena erityisen monipuolinen, joten se tarjoaa haastetta myös kokeneelle betsaajalle.
Tarjolla olevien kertoimien määrä on usein valtava, ja niiden joukosta on löydettävä hyödyntämisen arvoiset betsit. Erilaiset tasoitusvedot tuovat lisää haastetta, kun lopputuloksessa tulee ottaa huomioon vedossa annettu tasoitus.
Voimasuhteita miettiessä joutuu huomioimaan pelaajien kunnon ja pelityylin lisäksi esimerkiksi peleissä tapahtuvat päivitykset, jotka vaativat myös huippupelaajilta sopeutumista.
Myös e-urheilun kohteista veikatessa voi hyödyntää vedonlyöntibonukset, joita nettikasinot ja vedonlyöntisivustot tarjoavat. Ne voivat tuoda käyttöön riskittömiä vetoja tai jopa ilmaisvetoja, joilla voi betsata tiettyjen ehtojen puitteissa.