Teknologiat

Twitchin Kasvava Suosio Muunakin Kuin e-sports-alustana

Maailmassa eletään suoratoiston ja nettisisältöjen huippuaikaa.

Kun Facebook ja muut sosiaaliset mediat alkoivat pulpahdella esiin vuosituhannen alussa, imaistuivat kuluttajat mukaan tekstin ja staattisten kuvien maailmaan. Vähitellen alkoi kuitenkin kasvaa tarve nauttia muunkinlaisista sisällöistä. Youtuben ja Twitchin kaltaiset palvelut tasapainottivat menoa niin, että tarjolla oli ensimmäistä kertaa myös korkealaatuista, suoratoistettavaa sisältöä.

Tässä artikkelissa käsittelemme ennen kaikkea Twitch-palvelua, joka on verrattain lyhyessä ajassa kasvattanut hurjasti suosiotaan. Erilaista sisältöä on Twitchissä valtavasti enemmänkin kuin mitä kenties palvelun perustajat aikoinaan osasivat edes toivoa.

Yli vuosikymmenen verran viihdykettä

Ensimmäisen kerran Twitch rantautui verkkoon 6. päivä kesäkuuta vuonna 2011. Palvelun ideana oli jo tuolloin keskittyä nimenomaan suoratoistamiseen eli livestriimaukseen. Sama ominaisuus löytyi myös Youtubesta, mutta Twitch laajensi konseptia ja nosti striimauksen keskiöön. Siinä missä  Youtube siis keskittyi enemmänkin ei-livenä lähetettävään sisältöön, havitteli Twitch paikkaa maailman suosituimpana livestriimaukseen panostavana alustana.

Vuoden 2013 lokakuuhun mennessä – eli reippaasti vajaassa kahdessa ja puolessa vuodessa – Twitchillä oli jo 45 miljoonaa uniikkia käyttäjää.

Tästä noin puoli vuotta myöhemmin palvelu oli kasvanut jo Yhdysvaltojen neljänneksi eniten liikennöidyksi nettisivustoksi. Vuonna 2015 Twitchin livestriimeillä olikin sitten jo peräti 100 miljoonaa katsojaa kuukaudessa.

Twitchin toiminta on kasvanut entisestään viime vuosina. Kohuiltakaan ei ole vältytty, mutta yleisesti palvelun maine on varsin puhdas. Vuoden 2020 helmikuussa palvelulla oli jo 3 miljoonaa rekisteröitynyttä livestriimaajaa ja 15 miljoonaa päivittäistä käyttäjää. Kerrallaan palvelua käytti jo tuolloin 1,4 miljoonaa ihmistä, mikä vaatii jo melkoisia tehoja ja palvelintilaa. Ihan kuka tahansa ei voisi omassa kellarissaan laittaa Twitchin kaltaista palvelua tulille!

Syitä Twitchin suosion takana

Mikä sitten on syynä sille, että Twitchistä tuli vain muutamassa vuodessa niin suosittu paikka katsella livevideoita? Joku voisi sanoa, että palvelu vastasi toiminnallaan tarpeeseen, joka oli jo olemassa – tai vähintäänkin luonnollinen askel nettikehityksen jatkumossa.

Youtube oli Twitchin saapumisen aikaan ollut olemassa jo useita vuosia ja todistanut sen, kuinka paljon kuluttajat olivat valmiita investoimaan aikaansa korkealaatuisen videosisällön parissa.

Twitch ikään kuin laajensi tätä konseptia tuomalla mukaan live-elementin, jonka ansiosta sisällöistä pystyi nyt nauttimaan kunnolla myös suorana. Yhtä laillahan ihmiset ovat villeinä television suoriin lähetyksiin.

Erityisen selkeä vertaus live-televisioon tulee siitä, kuinka Twitch on alusta pitäen toiminut todella tärkeänä osana esports-yhteisöä. Esportsilla tarkoitetaan elektronista urheilua, jossa kisataan tietokoneilla ja konsoleilla. Urheilun katsomisessa live-elementti on erityisen tärkeä, jotta katsojat voivat kokea olevansa mukana ottelun flow’ssa ja voivansa kannustaa suosikkiaan. Twitchin avulla esports-otteluita pystyi myös katsomaan suorana samassa hengessä.

Esportsin lisäksi suosiota ovat Twitchissä keränneet myös tavanomaisemmatkin tietokone- ja videopelisisällöt. Palvelusta on tullut suosittu esimerkiksi tuoreita peliuutuuksia odottavien kuluttajien keskuudessa. Twitchin avulla tällaiset henkilöt pääsevät katselemaan, kuinka heidän suosikkistriimaajansa esittelevät viimeisimpiä pelijulkaisuja omalla kanavallaan. Toisinaan striimaajat saattavat jopa saada pelit haltuunsa ennen muita, jolloin livelähetysten arvo nousee vieläkin suurempaan arvoon potentiaalisten kuluttajien keskuudessa.

Sosiaalisuus Twitchissä

Samalla kun sosiaalinen media saattaa monien mielestä tuntua jonkin verran kolkolta ja kalsealta ympäristöltä, tuo Twitch sosiaaliseen vuorovaikutukseen asteen verran enemmän lämpöä.

Twitchissä ei lueta tai katsella kaukaiselta tuntuvien henkilöiden kaukaisia sisältöjä, vaan päästään nauttimaan jalat maassa -tyylisestä ruohonjuurisisällöstä. Twitchissä striimaajat harvemmin pyrkivät esittämään mitään elämää suurempaa, sillä striimit saattavat hyvinkin kestää tuntikausia.

Livestriimeissä keskeistä on siis vähintäänkin näennäinen aitous, mikä on omiaan lämpimän tunnelman muodostamisessa.

Twitchissä nähdään tavallisesti kahdenlaista vuorovaikutusta. Striimejä seuraavat pääsevät nimittäin kommunikoimaan paitsi toistensa, myös striimaajan kanssa. Saman henkilön striimejä seuraavat oppivat näin ollen vähitellen tuntemaan toisensa ja muodostamaan omia mikroyhteisöjään.

Tästä rohkaistuneet striimaajat voivat sitten halutessaan aktivoida yhteisöjään järjestämällä tapaamisia, joissa eri nimimerkit saavat kasvot. Tällainen yhteisöllisyys pelaa samalla striimaajan pussiin ja vähentää striimaajan omaa painetta. Paineeton striimaaja saattaa siis toimia eräänlaisena yhteisön vetäjänä ja striimit ystävysten kokoontumispaikkana.

Toisinaan striimaajat saattavat myös järjestää innokkaimmille seuraajilleen erilaisia yksityisiä striimejä. Näihin striimeihin pääsee mukaan vain, jos on tehnyt kuukausittain veloitettavan tilauksen striimaajan kanavalle. Eri tilaustasoja voi olla useita, ja niiden hinnat ovat yleensä muutamasta eurosta yli kymmeneen euroon.

Kasinostriimaaminen ja muut erikoisemmat striimaamisen muodot

Vaikka Twitch tunnetaankin ennen kaikkea videopeli- ja konsolipelistriimeistään, on palveluun viime vuosina tullut myös paljon muunkinlaista sisältöä. Nettikasinot ovat nykyään todella suuri ilmiö maailmalla, ja jokainen niistä kiinnostunut haluaa löytää itselleen juuri kaikkein parhaat kasinot.

Kasinostriimaamisesta onkin tullut todella suosittua, sillä niissä striimaajat voivat esitellä paitsi kaikkein parhaita kasinosivustoja, myös kaikkein kiinnostavimpia kolikkopelejä.

Kasinostriimien avulla katsojat pääsevät nauttimaan kasinopelien jännityksestä reaaliaikaisesti oikealla rahalla pelaavan striimaajan kanssa. Mitä enemmän pelejä pelaava striimaaja pystyy saamaan yleisöä puolelleen, sitä paremmin kasinopeliistriimaajan jännittävissä tilanteissa myötäeläminen katsojilta onnistuu.

Monesti kasinostriimaajat saattavat julkaista kanavillaan välillä muunkinlaista sisältöä rahaa säästääkseen. Näinpä Twitchissä ovat hiljalleen nostaneet suosiotaan esimerkiksi niin sanotut IRL-striimit, joissa striimaajat vaikkapa kulkevat kaupungilla kameran kanssa tai kokkaavat ruokaa asunnossaan. Viime kädessä vain mielikuvitus on rajana sille, millaista sisältöä kukakin striimaaja päättää katsojilleen lähettää.

Lopuksi

Twitch on kasvava yhteisö, joka ei varmasti ole poistumassa mihinkään vielä pitkään aikaan – jos koskaan. Palvelun ytimenä on sosiaalinen vuorovaikutus, jota kaikki meistä janoavat, joten iso osa Twitchin käyttäjistä on nuoria miehiä, jotka kuluttavat sisältöä vapaa-aikanaan hurjia määriä.

Jos et ole koskaan aiemmin käynyt Twitchissä, saattaisi nyt olla oivallinen aika siihen. Kannattaa kuitenkin varoa, ettei liiaksi jää koukkuun palveluun, sillä sisältöä on tarjolla loputtomasti. Vanha viisaus ”kohtuus kaikessa” sopii tähänkin tilanteeseen paremmin kuin hyvin.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *