eSports

CS:GO on yhä yksi suosituista e-urheilupeleistä

Counter Strike: Global Offensive julkaistiin jo vuonna 2012. Vaikka peli ei heti alussa ottanut tuulta alleen, nousi se suosioon Valven päivitysten ja lisäysten ansioista. Tänä päivänä CS:GO on yksi tunnetuimmista peleistä e-urheilun saralla. Yhä vuonna 2022 CS:GO on suurimpia e-urheilupelejä, jonka pelaajat tahkoavat turnauksista jopa miljoonien dollareiden suuruisia voittopotteja. CS:GO kerää runsaasti sekä harrastelijoita, että ammattilaisia pelin äärelle, eikä loppua ole näkyvissä.

Nykyisin e-urheilun suosio on kasvanut kaikilla osa-alueilla. Pelaajien ohella e-urheilu kiinnostaa myös faneja sekä vedonlyöjiä. Lähes jokaisen uuden vedonlyöntisivun valikoimasta löytyykin esports vedonlyönti, sekä kohteista juuri CS:GO erityisesti suurimpien turnausten merkeissä. On selvää, ettei CS:GO:n tie ole vielä kuljettu loppuun, vaan suosio jatkuu edelleen.

Millainen peli on CS:GO?

Counter Strike: Global Offensive (CS:GO) on Valve Corporationin kehittämä taktinen ammuntapeli, joka on julkaistu jo 10 vuotta sitten. Pelissä kaksi joukkuetta kohtaavat toisensa. Toinen joukkue edustaa terroristeja ja toinen poliiseja. Molemmilla joukkueilla on oma tehtävänsä, joka tulisi pelissä suorittaa.

Yksi ottelu kestää keskimäärin 45 minuuttia ja koostuu 30 kierroksesta. Kun peli alkaa, arvotaan toinen joukkueista edustamaan terroristeja ja toinen poliiseja. 15 kierroksen jälkeen joukkueiden osat vaihtuvat. Yksi kierros kestää alle 2 minuuttia, jonka aikana vastapuoli tulee tuhota tai oma tehtävä suorittaa.

Pelissä on useampia karttoja. Ennen pelin alkua molemmat joukkueet saavat ilmoittaa mitä karttoja he eivät halua peliin, sekä valita mieleisensä kartan. Yhtä karttaa pelataan pelissä vain yhden kerran, joten pelaajat eivät voi pelata samaa karttaa uudestaan. Pelissä yhden kartan voitto ei ole merkityksellisessä asemassa, vaan ottelussa vaikuttaa useiden karttojen voittaminen.

Jokaisella CS:GO joukkueella on aina oma strategiansa pelissä. Yksi olennaisista osista pelaamisessa ovat kartat. Ennen peliä joukkueet voivat karsia vastustajansa vahvimpia karttoja pois pelistä. Näin vastustajan lähtökohdat eivät olisi pelissä suotuisia. Samalla joukkueet pyrkivät saamaan itselle mieluisia karttoja peliin.

Suurimmat CS:GO tapahtumat

Nykyisin CS:GO:n huippupelaajat saavat osakseen yhtä paljon huomiota, kuin monet muut huippu-urheilijat. Suurimmillaan huomio on juuri ennen turnauksia, turnausten aikana sekä heti turnausten jälkeen. Suurimmat turnaukset ovat majorit, jotka yleensä pelataan sekä keväällä, että syksyllä. Majorien voittopotit ovat hyvin suuria, minkä vuoksi kilpailuihin osallistuu useita joukkueita e-urheilun huipulta.

IEM Katowise on yksi vuoden 2022 suosituimmista turnauksista. Jo helmikuussa pelattu turnaus keräsi miljoonia katsojia seuraamaan turnauksen etenemistä. IEM Katowiseen osallistui suuret määrät kovia joukkueita, kuten OG ja suomalainen ENCE. IEM Cologne pelataan vuoden 2022 heinäkuussa ja suuren voittopotin ansioista myös tähän turnaukseen on osallistumassa parhaat joukkueet. Onkin selvää, että myös suomalaisia pelaajia osallistuu Kölnin turnaukseen.

Suomalaiset CS:GO pelaajat ja joukkueet

Suomalaisia näkyy nykyisin hyvin paljon myös CS:GO:n suurimmissa turnauksissa. Tunnetuimpia suomalaisia joukkueita ovat ENCE, HAVU Gaming, KOVA Esports, se IQUE. ENCE on kuitenkin vuosien varrella muuttunut kansainväliseksi joukkueeksi, eikä sen joukkueessa pelaa enää ainoastaan suomalaisia pelaajia.

CS:GO:n suomalaisista pelaajista tunnetuimpiin kuuluvat Aleksi “allu” Jalli, Miikka “SuNny” Kemppi sekä Jere “sergej” Salo, jotka pelaavat ENCE:n riveissä. Aleksi “Aleksib” Virolainen puolestaan tunnetaan OG joukkueen pelaajana. Jokaisella pelaajalla on omat hyvät ominaisuutensa, jotka ovat eduksi joukkueen onnistumiselle.

CS:GO joukkueet harjoittelevat ahkerasti, eikä aika kulu vain huolettomaan pelaamiseen. Jokaisella joukkueen jäsenellä on oma roolinsa pelissä ja tätä roolia pyritään hiomaan loppuun asti. Onnistuminen vaatii hyvää kommunikointikykyä, loistavaa strategiaa sekä yhteen hileen puhaltamista.

Leave feedback about this

  • Quality
  • Price
  • Service
X