eSports Pelit

Tunnetuimmat suomalaiset e-urheilijat

E-urheilu on vuosi vuodelta suositumpaa. Toisinaan e-urheilu on harrastus, toisinaan se on myös ammatti. E-urheilun parhaisiin puoliin kuuluu ehdottomasti sen kansainvälisyys, sillä e-urheilupelejä pelataan ympäri maailman. Pelejä pelataan erilaisissa tiimeissä, joista osa on kansallisia joukkueita ja toiset kansainvälisiä joukkueita. Suosituimpiin tiimeihin kuuluvat esimerkiksi Team Liquid sekä OG. Suomalaisia joukkueita ovat esimerkiksi ENCE ja HAVU. Onkin selvää, että myös suomalaisia pelaajia pelaa ammattilaistasolla ja jopa huippujoukkueissa.

Nykyisin tietokoneilla pelaaminen on hyvin suosittua. Toisille pelaajille riittää netissä oleva casino, toisille vedonlyönti ja kolmannet pelaavat e-urheilun parissa. Pelaaminen on sekä viihdettä, että mielekäs harrastus. Toisinaan pelaajat käyttävät pelaamiseen runsaasti aikaa, oli kyseessä pokerin ammattilainen tai e-urheilun ammattilainen. Toisinaan ammattilaistason pelaaminen sekoitetaan peliriippuvuuteen. On kuitenkin tärkeää muistaa, että on suuri ero tavoitteellisen kilpapelaamisen ja peliriippuvuuden välillä.

Dota 2 ja suomalaiset huippupelaajat

Myös suomalaisia pelaajia on nähty e-urheilun parrasvaloissa. Lasse “Matumbaman” Urpalainen on yksi eniten tienanneita suomalaisia pelaajia. Vuonna 2017 Urplainen pelasi Team Liquidin riveissä, jolloin Team Liquid myös voitto arvostetun The International turnauksen. Voittopotti oli Team Liquidille 11 miljoonaa dollaria, mikä teki Urpalaisesta kerralla aikansa menestyneimmän Dota 2 pelaajan. Team Liquidin jälkeen Urpalaisen tie on vienyt menestyksekkäästi Team Secretiin. Tämän jälkeen Team Secret on loistanut kirkkaana Euroopan Dota 2 kentällä.

OG:n riveistä löytyy myös suomalaisia Dota 2 pelaajia. Topias “Topson” Taavitsainen ja Jesse “JerAx” Vainikka ovat olleet voittamassa The Internationalin vuosina 2018 ja 2019. Näin he nousivat Urpilaisen ohi seuraavana vuonna. Vuonna 2020 Jesse Vainikka jättäytyi eläkkeelle, sillä ei kokenut pelaamista enää mielekkääksi. Vainikka kuitenkin palasi pelaamaan jo vuonna 2021, tällä kertaa Evil Geniusesin riveissä. Taavitsainen puolestaan on pysynyt OG:n riveissä.

Aleksib ja Counter Strike: Global Offensive

Yksi tunnetuimpia suomalaisia CS:GO pelaajia on Aleksi “Aleksib” Virolainen, joka on pärjännyt menestyksekkäästi niin osana kokoonpanoa kuin myös yksilöuralla. Virolainen pelasi uransa alussa suomalaisessa HAVU Gaming joukkueessa, mutta siirtyi suomalaisen ENCE:n riveihin nopeasti perustamisen jälkeen. ENCE:ssä Virolainen nimitettiin kapteeniksi ja hänen johdollaan CS:GO joukkue keräsi mitaleita runsaasti. Nykyisin ENCE:n CS:GO joukkue on sijoittunut erittäin hyvin maailmanlistoilla. Virolainen on kuitenkin siirtynyt pelaamaan OG:n riveihin.

Menestynein suomalainen soolopelaaja

Stracraft 2 on yksi suosituimmista soolopeleistä, vaikka se ei ylläkään CS:GO:n tai Dota 2:n tasolle suosiossaan. Suomalainen Joona “Serral” Sotala on onnistunut kuitenkin nousemaan Stracraft 2 parissa kaikkein menestyksekkäimmäksi soolopelaajaksi. Sotala on pelannut Stracraft 2 jo vuodesta 2012 alkaen. Alusta asti hänen tiensä on ollut menestyksekäs, sillä mitaleita on matkan varrella kertynyt paljon. Lisäksi yli 800 000 dollarin tuloillaan Sotala on maailman toiseksi eniten tienannut Starcraft 2 pelaaja. Sotalan meriitteinä ovat muun muassa 2018 voitettu neliosainen WCS-sarja sekä WCS Global Finals. Vuonna 2019 Sotala voitti GSL vs World turnauksen. Voittopolku on jatkunut ja viimeisin voitto osuu Sotalalle IEM Katowise suurturnauksesta vuoden 2022 helmikuussa.

League of Legends

Suomessa League of Legends ei ole yhtä suosittu peli, kuin muualla maailmassa. Vaikka peli on maailmalla suosittu, ei League of Legends ole kerännyt erityisen paljoa suomalaisten pelaajien huomiota. Telian Masters League of Legends turnaus on kuitenkin kerännyt suomalaisista parhaat League of Legends pelaajat turnaukseen. Suomalaisen KOVA kokoonpanon joukoissa pelaavat muun muassa Tatu “Tatuy” Jauhiainen, Elmeri “Euna” Mahlamäki, Aleksi “Merza”Meriläinen, Rami “Snurmi” Nurmi sekä Ilmo “Tiara” Rapeli. Vaikka suomessa LoL ei ole suuressa suosiossa, maailmalta löytyy runsaasti menestyneitä pelaajia lajin parissa.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *