Krypto

Kryptovaluutat ja niiden käyttö

Kryptovaluutat ovat melko uudenlaisia digitaalisia ja virtuaalisia valuuttoja, ja ne perustuvat salaustekniikkaan. Niiden taustalla on hajautetun kirjanpidon teknologiaa, hyvänä esimerkkinä lohkoketjut, joilla ne turvaavat ja varmistavat kaikki transaktiot. Ensimmäinen valuutta oli vuonna 2009 tullut bitcoin, joka oli siis ensimmäinen kryptovaluutta.

Tämän jälkeen kryptovaluuttamarkkinat ovat kasvaneet ja laajentuneet exponentiaalisesti. Muutamia tunnetuimpia ja käytetyimpiä kryptovaluuttoja ovat Bitcoin, Ethreum, Ripple, Litecoin, Carcado, Polkadot ja Stellar, muutamia mainitaksemme. Alla enemmän tietoa jokaisesta mainitusta kryptovaluutasta. Näillä kaikilla käydään kauppaa maailmanlaajuisesti koko ajan. 

Bitcoin ensimmäinen kryptovaluutta

Bitcoin (BTC) oli kuten mainuttu, ensimmäinen ja siksi myös tunnetuin kryptovaluutta. Se perustuu lohkoketjuteknologiaan. Sitä ylläpidetään hajautetusti. Sitä käytetään pääosin arvon säilyttämiseen ja siirtoihin. Koska tämä valuutta on hajautettu, se tarkoittaa, että sitä ei hallitse yksikään keskuspankki tai valtio. Tämä on monelle sijoittajalle ja kaupantekijälle positiivinen asia.

Ethereumilla voi tehdä erilaisia älysopimuksia

Ethereum (ETH) valuutalla on mahdollista suorittaa erilaisia älysopimuksia. Sopimuksilla on mahdollista tehdä automaattisia ja itseohjautuvia transaktioita eikä niiden tekemiseen tarvita mitään kolmansia osapuolia, kuten pankkeja. Ethereumia käytetään lisäksi luomaan muita kryptovaluuttoja.

Ripple toimii erityisesti pankkien välisiin siirtoihin

Ripple (XRP) suunniteltiin ennen kaikkea pankkien välisiin siirtoihin. Sillä voidaan nopeuttaa kansainvälisiä rahansiirtoja ja vähennetään transaktiokustannuksia, jotka normaalisti voisivat nousta korkeiksikin. Ripplellä on oma konsensus protokolla ja siksi nämä nopeammat ja edullisemmat siirrot ovat mahdollisia.

Litecoin on kuten Bitcoin

Litecoin (LTC) samanlainen tai ainakin samankaltainen valuuttaa kuin Bitcoin. Myös se, pyrkii tarjoamaan hyvin nopeita transaktioita. Se tuottaa aina uuden lohkon jopa neljä kertaa nopeammin kuin Bitcoin, ja sen vuoksi myös vahvistusajat ovat nopeita.

Carcado on lohkoketjuprojekti

Cardano (ADA) on lohkoketjuprojekti, ja sen tavoite on tarjota kestävä ja mahdollisimman skaalautuva alusta, jotta hajautettuja sovelluksia voidaan rakentaa. Sen keskiössä ovat turvallisuus ja skaalautuvuus. Tämän valuutan lohkoketjussa käytetään Proof-of-Stake -konsensusalgoritmia.

Polkadot tukee viestintää

Polkadot (DOT) hajautettu lohkoketju, ja sen tavoite on tehdä mahdolliseksi lohkoketjujen välinen viestintä ja yhteistyö enemmän kuin muiden kryptovaluuttojen osalta. Sen tavoite on myös ratkaista skaalautuvuusongelmia ja edistää eri lohkoketjujen välistä yhteentoimivuutta.

Binance Coin on sen oman kryptovaluuttapörssin oma valuutta

Binance Coin (BNB) on Binance-kryptovaluuttapörssin aivan oma valuutta. Sen tarkoitus on, että sitä käytetään alustalla kaupankäyntikustannusten alentamiseen. Se pyrkii myös helpottamaan ekosysteemissä tehtäviä transaktioita.

Chainlink tuo älykkäitä sopimuksia

Chainlink (LINK) tavoittelee, että se voi tuoda älykkäitä sopimuksia perinteisiin sovelluksiin mukaan ja yhdistää lohkoketjut reaalimaailman tietoihin. Sillä on tarjolla turvallinen ja hajautettu tapa tuoda ulkopuolista tietoa lohkoketjusovelluksiin.

Dogecoin on humoristinen valuutta

Dogecoin (DOGE) on perustettu tai luotu alun alkujaan humoristiseen tarkoitukseen. Se on saanut suosiota nimenomaan sosiaalisen median kautta. Dogecoin perustuu Litecoinin teknologiaan. Tämä valuutta on hyvin suosittu oman yhteisönsä kesken.

Stellar on tunnettu nopeiden kansainvälisten siirtojen apuri

Stellar (XLM) on melko tunnettu kryptovaluutta, joka on suunniteltu helpottamaan nimenomaan nopeita ja edullisia kansainvälisiä rahansiirtoja. Monet tuntevat tämän valuutan ainakin nimeltä. Se tarjoaa hajautetun vaihtopalvelun, ja sen avulla on mahdollista tehdä eri valuuttojen välisiä vaihtoja.

Tärkeitä asioita huomioida kryptovaluuttojen maailmassa

Kryptovaluuttojen markkinat ovat aina todella volatiileja. Sen vuoksi erityisesti aloittelevien sijoittajien olisi hyvä olla melko varovaisia. Joka kryptovaluuttaan kannattaa tutustua perinpohjaisesti, eikä niihin sijoittamisessa kannata lähteä liikkeelle isoilla summilla mukaan. Jokainen kryptovaluutta omaa omat vahvuutensa, mutta jokaisella niistä on myös omat heikkoutensa.

Kuten sijoittamisessa yleensä, näiden valuuttojen arvo voi vaihdella voimakkaastikin markkinaolosuhteiden mukaan. Joten aivan ensimmäiseksi ja ennen sijoittamista edes on aikeissa miettiä, kannataa hankkia hyvin perusteellista tietoa ja harkita huolellisesti sijoituspäätöksiä. Melkein mikä tahansa riskejä sisältävä peli, sijoitus tai sen tyyppinen harrastus, kannattaa opetella hyvin ennen isompien summien käyttämistä niihin. Sellaiset pelisivustot kuten 50 ilmaiskierrosta ilman talletusta book of dead, voivat toimia hyvinä paikkoina nimenomaan opetella pelaamista. 

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *