Teknologiat

Pohjoismainen tekniikkajätti Brite kasvattaa levikkiään koko maailmassa

Finanssiteknologia on maailmanlaajuisesti valtavaa bisnestä. Nykyään iso osa kaikesta rahaliikenteestä tapahtuu internetissä, ja lukuisat fintech-yritykset pyrkivät tekemään rahansiirroista entistäkin helpompia. Kehitykseen on tarvittu paljon innovaatiota ja yhteistyötä, mutta maksaminen tuskin voisi olla enää paljon helpompaa kuin mitä se on tänä päivänä.

Yksi suurimmista muutoksen tuojista rahamarkkinalla on tekniikkajätti Brite, joka on erikoistunut huippunopeisiin nettipankkimaksuihin. Seuraavaksi kerromme hieman tämän firman taustoista, tuotteesta, tämänhetkisestä tilanteesta sekä tulevaisuuden näkymistä.

Briten historia

Brite Payment AB -firma sai alkunsa rakkaasta länsinaapuristamme Ruotsista, jossa ylipäätään tunnutaan tajuavan modernin teknologian ja progressiivisuuden päälle. Ruotsi tuntuisi olevan edelläkävijä lukuisilla eri aloilla. Finanssiteknologian lisäksi isoveljemme on kunnostautunut esimerkiksi kasinoviihteen ja popmusiikin saralla.

Briten perusti nainen nimeltä Lena Hackelöer, joka ehti aiemmin luoda nimeä toisessa saman sektorin firmassa; nimittäin Klarnalla. Klarna lienee monille lukijoillekin tuttu laskulla toimivista maksuistaan, joiden avulla nettitilauksiinkin voi saada mukavasti maksuaikaa.

Briten perustusvuosi oli 2019, eli kirjoitushetkellä yritys on ollut toiminnassa jo noin 5 vuotta.

Briten toimintaperiaate

Briten tavoitteena on ollut helpottaa ja nopeuttaa maksamista nimenomaan nettipankkitunnuksia käytettäessä. Erityisen kovaan suosioon maksutapa on noussut rahapelialalla, jossa moni Brite casino on noussut suomalaistenkin keskuudessa suureen maineeseen. Britea käyttävät rahapelisivustot tekevät pelaamisen aloittamisen erittäin helpoksi, sillä erillistä rekisteröitymistä ei tarvita. Tästä kerromme lisää hieman myöhemmin.

Britea voi rahapelisivustojen lisäksi käyttää maksuihin myös muualla ympäri internetiä. Helppous perustuu siihen, että Britea voi käyttää kuka tahansa ilman tarvetta rekisteröityä tai luoda tunnuksia mihinkään palveluun. Valittuasi käyttöösi Briten sinut siirretään suoraan valitsemaan oma nettipankkisi tuettujen pankkien valikosta. Mikään puutteellinen tapaus ei yhteistyökumppanien lista myöskään ole, vaan sieltä löytyvät käytännössä kaikki suosituimmat kotimaiset pankit. Muun muassa Danske Bank, S-Pankki, Nordea, Osuuspankki, Säästöpankki ja Ålandsbanken ovat kaikki Briten listalla.

Kun sitten pankki on valittu listalta, siirretään asiakas kyseisen pankin käyttöliittymään vahvistamaan maksunsa. Tämä tapahtuu perinteisesti mobiilipankkiin kirjautumalla. Ainoat asiat, mitä asiakkaalta edellytetään ennakkoon, ovat asiakkuus kotimaisessa pankissa ja kyseisen pankin mobiilisovellus omasta laitteesta.

Jos olet joskus maksanut laskuja kotimaisella nettipankilla, pitäisi Briten käytön olla hyvinkin tuttu ja helppo kokemus.

Briten tukemat pikakasinot

Rahapeliala tunnetaan alana, jossa suositaan kaikkea uutta teknologiaa. Kansainvälisiä kasinoita löytyy alalta useita satoja, joten niillä on täysi työ pyrkiä hankkimaan uusia asiakkaita palveluihinsa. Näistä syistä kasinot ovat pakotettuja elämään ajan hermolla ja kääntämään kaikki mahdolliset uudet tekniikat edukseen.

Brite-kasinot ovat nousseet suureen suosioon samasta syystä kuin Brite muutenkin. Nettikasinoilla Briten avulla pystytään ohittamaan kokonaan niin sanottu perinteinen rekisteröitymisprosessi. Uuden asiakkaan ei toisin sanottuna tarvitse uudelle kasinolle saavuttuaan avata itselleen uutta tiliä omien tietojensa syöttämisen kautta. Sen sijaan riittää, että asiakas tekee saman tien rahatalletuksen nettikasinolle.

Taikana prosessin takana on se, että Britella tehdyt talletukset hyödyntävät nettipankeista löytyvää vahvaa tunnistautumista. Täten nettikasino saa asiakkaansa tunnistamiseen tarvittavat tiedot suoraan pankin kautta ilman, että hänen tulee itse antaa näitä tietoja itsestään. Vahvaa tunnistautumista voisi tässä mielessä verrata siihen, että kasino tarkastaa asiakkaansa henkilöllisyystodistuksen virtuaalisilla ovillaan ennen päästämistä pelaamaan. Pelkän tietojen kertomisen sijasta kasino näkee vahvan tunnistautumisen myötä kylmää faktaa tilanteesta.

Erityistä hyötyä Briten käyttämisestä on silloin, jos asiakkaalla sattuu vieläpä käymään tuuri kasinopelejä pelatessaan. Siinä tilanteessa tavallinen vanhanaikainen kasino joutuisi vielä pyytämään asiakkaalta erinäisiä henkilöllisyyden vahvistavia dokumentteja, kuten kuvan henkilöllisyystodistuksesta. Britella sisällä tulleeseen asiakkaaseen puolestaan ei kohdistu näitä samoja vaatimuksia, sillä kasino tietää jo palvelevansa juuri sitä henkilöä, jota pitääkin.

Briten levikki kasvaa kasvamistaan

Teknologian maailmassa asioilla on tapana levitä kulovalkean tavoin. Jos jostakin asiasta tulee tällä alalla suosittua, ei kestä kauankaan, kun se on saatavilla joka puolella maailmassa.

Totuuden nimissä pitää tosin huomauttaa, että Brite ei suinkaan ollut ensimmäinen nopeisiin nettipankkimaksuihin erikoistunut maksujärjestelmä. Ennen Britea apajille ehti nimittäin niin ikään ruotsalainen tekniikkajätti Trustly, jolla pystyi siirtämään rahaa sukkelasti jo useita vuosia aiemmin. Nettikasinoiden pikakasinotoiminnallisuudenkin Trustly otti käyttööön jo vuonna 2016 eli kolme vuotta ennen Briten saapumista markkinoille.

Joka tapauksessa Brite on jatkanut kasvamistaan ja markkina-alueensa laajentamista siitä asti, kun ensimmäiset maksut sen kanssa suoritettiin. Nykyään lukuisat verkkokaupat ja nettikasinot valitsevat pääasialliseksi maksumenetelmäkseen nimenomaan Briten.

Trustlyn lisäksi Britella on vielä muitakin kilpailijoita. Varsin suosittu on kolmas ruotsalainen maksujärjestelmä Zimpler, kun taas kotimaisella vastauksella eli Eutellerillä on vielä jonkin verran saavutettavaa suosittuudessa. Jälleen kerran naapurissamme asuvat hannuhanhet ovat siis vetämään pidemmän korren ja onnistuneet viemään palveluitaan ulkomaille paremmin ja tehokkaammin kuin mitä me.

Onneksi tässä kilpailussa nimenomaan maksava asiakas on joka tapauksessa se, joka voittaa!

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *