Suoratoisto

Netflix Suunnittelee Live Action -elokuvaa Mega Man -hahmolle

Elokuvat ja sarjat peleistä ovat nyt kovaa huutoa. Saimme juuri trailerin Sonic the Hedgehog 2 -elokuvalle ja live action HALO-sarjalle. Ja tietenkin Chris Pratt Mariona sekä pian julkaistava Uncharted-elokuva. Näiden odotettujen elokuvien ja sarjojen julkaisun lähestyessä myös Netflix on valmis julkaisemaan omansa. Päähenkilönä nähdään Mega Man, joka on Capcom-yhtiön vuonna 1987 esitelty retropeleissä liikkuva tunnettu sininen hahmo.

Teknisesti ottaen Mega Man -elokuva on ollut tekeillä jo vuodesta 2015 Chernin Entertainment -yhtiön toimesta. Vuonna 2018 kiinnostus projektia kohtaan nousi, kun Capcom ilmoitti sen olevan live action -elokuva ja sen kirjoittamiseen sekä ohjaamiseen palkattiin Henry Joost ja Rel Schulman, joka tunnetaan parhaiten Catfish-sarjasta. Ohjausduo paljasti Supermarché-yrityksensä sivulla, että Netflix on kiinnostunut elokuvasta.

Sivulla lukee

”Työnalla olevat projektit ovat: heidän kirjoittamansa ja ohjaamansa elokuva Capcomin MEGA MAN -hahmosta Chernin Entertainment -yhtiölle ja Netflixille.”

Valitettavasti emme vielä tiedä, missä vaiheessa elokuvan tekeminen on. Mutta lähteiden mukaan Netflixillä on etusijan diili Cherninin kanssa eli Netflix luultavasti piti näkemästään. Netflix ja Supermarché eivät ole kommentoineet asiaa.

Kultakuume pelien oikeudet Hollywood-adaptaatioihin eivät liity vain elokuviin ja sarjoihin, joita olemme aikaisemmin maininneet. Netflix on huomannut pelien potentiaalin sen sarjojen The Witcher ja Castlevania kerättyä paljon huomiota osakseen.

Netflix valmistelee tällä hetkellä sarjoja Resident Evil ja Tomb Raider sekä muutamien huhujen mukaan live action Pokemon-sarjaa.

Netflixin lisäksi hiljattain julkaistiin Monster Hunter ja Mortal Kombat -elokuvat, HBO julkaisi The Last of Us -sarjan ja Amazon suunnittelee Mass Effect -sarjaa sekä aikoo varmasti tehdä Fallout-sarjan ja elokuvat Ghost of Tsushima ja Metal Gear Solid. The Portal -elokuva on myös mahdollinen tuleva peliadaptaatio.

Olemme päässeet pitkälle Uwe Bollista.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *